Joni Sévon on 30-vuotias paljasjalkainen turkulainen. Hänellä on yli kymmenen vuoden käytännön kokemus erilaisista myynti- ja asiakaspalvelutehtävistä. Kerrassaan huikaisevan häikäisevän helmeilevän hyvän asiakaspalvelun lisäksi tämä mestarimyyjä valmentaa bisnespukeutumisesta ja pitää keskinäisen kehumisen kerhoja.
Nimen tarina - kolmas kerta toden sanoo. Jonin vanhemmat ja isoveli kirjoittivat vastasyntyneen poikalapsen nimiehdotukset paperilapuille. Lapsen annettiin itse valita. Ensimmäinen kerta käsi hattuun, ja lapussa luki "Joni". Ei uskottu siihen, vaan laput sekoitettiin ja uusi valinta. Lapussa luki "Joni". Näin valitsi Joni oman etunimensä.
Myöhemmin päästäkseen Helmenkalastajaksi Joni vaihtoi sukunimensä Ronkainen Sevóniksi kuuluisan suvussaan aikoinaan vaikuttaneen saarnamiehen mukaan.
Slogan: Käy sahalla, opit näkemään metsän puilta
Harrastukset: chihuahuat, kauniit ja älykkäät naiset, naisten juhlapukujen suunnittelu, matkustaminen ja ruokakulttuuri, klasikkokirjallisuus, elokuvat, laatushoppailu, sisustaminen, downhill-pyöräily, juokseminen ja kuntosali.
|